Istun lautassa matkalla Saksasta kohti Ruotsia. Katselen merelle ja koitan mielessäni summata kulunutta kuukautta, joka oli varmaankin tämän reissun ohjelmantäyteisin. Mieleeni tulee päälimmäisenä hyvän ystäväni polttarit, jotka järjestimme hänelle yllätyksenä Roomassa. Lensin siis Italiaan, jossa näin pitkästä aikaa vanhoja kamuja. Tämän jälkeen palasin Ranskaan, jossa tutustuin Loiren laakson upeisiin linnoihin. Tällä kyseisellä alueella on eletty varsin leveästi aina renessanssin ajoista lähtien ja sen kyllä huomasi varsin hyvin arkkitehtuurista.
Ranskan jälkeen matkani varrelle tuli Belgia, sekä Hollanti. Hollannissa kävin tsekkaamassa Defqon.1 festarit, jossa 60 000 "viikonloppusoturia" (weekend warrior) kokoontuu joka vuosi tamppaamaan sydämensä kyllyydestä. Täytyy sanoa, että oli sen verran kova menininki, että kypärässä kolisi vielä pari päivää festarien jälkeenkin. Lopuksi posotin vielä Saksan läpi Berliiniin ja Hampuriin. Näiden kaupunkien yöelämään, safkaan ja kulttuuritarjontaan voi aina luottaa.
Tämän reissun loppusanoiksi rohkaisen kaikkia pakuelämää miettiviä ottamaan härkää sarvista ja kokeilemaan. Siihen ryhtyminen vaatii yllättävän vähän. Kyseinen elämäntapa / matkustamisen muoto vaatii omalta mukavuusalueelta poistumista, mutta näin sitä tuntee elävänsä joka päivä!
Tropiikkinen ilmasto on laskeutunut Etelä-Eurooppaan. Aurinkoisina päivinä pakussa pötköttely on varsin hikistä hommaa, aina sinne mollukan laskuun saakka. Eli viime viikot ovat olleet tästä johtuen hyvin ulkoruokinta voittoisia. Viime postauksen jälkeen meikä on siirtynyt Ranskaan ja pidän majaa nyt Dune du Pilatin, eli Euroopan suurimman hiekkadyynin välittömässä läheisyydessä.
Matkan varrelle osui lisäksi muun muassa Picos de Europan kasallispuisto, Bilbaon Guggenheim eli Guggis, sekä suositut rantakohteet: San Sebastian, Biarritz ja Soorts-Hossegor. Ympyrä on nyt siinä mielessä sulkeutunut (noin maantieteellisestikin), että käytännössä koko Espanjan ja Portugalin rantaviivat ovat nyt sahattu ympäri. Olen takaisin Ranskassa ja on ollut päätösten aika. Alkuperäisen suunnitelman mukaan olin suunnitellut jääväni tähän maailmankolkkaan hieman pidemmäksi aikaa. Nyt kun olen pohtinut asiaa ajan kanssa olen päätynyt kuitenkin uusiin aatoksiin. Jos kaikki sujuu suunnitellusti ensi talvi olisi tarkoitus viettää toisella mantereella.
Kotipoika tässä hei. Kirjoittelen täältä Espanjasta, Oviedosta ja Ikean kahvilasta. Kohta siirryn mammas köttbullarien ääreen, mutta sitä ennen on aika tiputtaa k-pommi eli kuulumisia eli Bloginpostia kaikille Kotipoika-faneille.
Viimeksihän me tavattiin Portugalin puolella, jossa yritin opetella lainelautailun saloja. Hyvät aalto-päivät olivat kuitenkin niin harvassa, että oli aika keksiä jotain muuta tilalle. Otin suunnaksi Geresin eli Portugalin ainoan luonnonpuiston, jossa tetsasin ja samoilin muutamat päivät. Potkuri pärisi perseen tietämillä kuitenkin siihen malliin, että teki mieli vetää joku pidempi vaelluksen. Sellainen löytyi sitten Espanjan puolelta, jossa päätin tehdä pätkän kuuluisasta Camino de Santiagon pyhiinvaellus-reitistä. Oma reittini kulki Leonista Santiago de Compostelaan.
Reitti kulki pitkin Espanjan maalaismaisemaa, joiden pikkukyliin ja kaupunkeihin on rakennettu majapaikkoja ja muita palveluita pyhiinvaeltajille. Reitin pituus oli 320km ja minulta kului tasan kaksi viikkoa sen kävelemiseen. Kaikin puolin hieno kokemus!
Check it check it. Portugalissa mennään ja viimeinen kuukausi on kulutettu länsi rannikon surffi spotteja, nimenomaan sieltä rannalta käsin. Yhtään tilannetta romantisoimatta homman nimi on se, ettei tuolla ole mulle soveltuvia surffiaaltoja tällä hetkellä. Joko meri on niin raffina, ettei sinne mene kukaan tai sitten aallot on liian isoja mun leveleille. Mutta kyl se vielä tosta paremmaksi muuttuu! Toisaalta rantapummin elämä ilman surffia on ollut ihan mukavaa sekin. Päivät kuluu leppoisasti kahvia keitellen, sudokuja täytellen ja kirjoja lueskellen. Rannoilta löytyy yleiset huussit ja jääkylmät suihkut.
Noi rantakohteet on ollut kyllä yllättävän autioita. Oikeestaan ainoat turret, joita tapaa on vanhemman polven karavaanarit. Nuoriso ja muut surffarit loistavat poissaolollaan. Tän takia oonkin käynyt piipahtamassa myös isommissa kaupungeissa, joissa riittää kyllä sakkia ympäri vuoden.
Videoita oon edelleen kuvaillut, mutta tänne bloggeriin ei voi ladata kuin pieniä tiedostoja. Tän pikselimössö-laadun takia mun vlogiura täällä jäi lyhyeksi kun kalkkunan lento.
Tein sitten niin kuin suunnittelinkin ja kävin testaamassa Sierra Nevadan rinteet. Hieno paikka ja hienot maisemat. Tuli mulle kyllä ihan yllärinä, että parin kivenheiton päässä Aurinkorannikosta on tollasia tontteja. Tästä jatkoin matkaa ja vähän kuin sattumalta päädyin El Chorro nimiseen kylään, joka on Euroopan kalliokiipeilyn ihan hot spotteja. Täällä viihdyin kivan tovin ja tutustuin kiipeilyporukoihin.
Paljon olisi ollut nähtävää vielä Etelä-Espanjassa, mutta Portugali oli saanut odottaa vuoroaan jo liian kauan. Rajan yli ajettuani saavuin Portugalin eteläiselle alueelle, jota kutsutaan Algarveksi. Algarven rantaviivaa reunustaa pystysuorat ja kauniit kallioseinämät. Kallioiden poukamat piilottavat sisälleen postikorttimaisen hienoja rantoja, joihin pääsee usein vain veneellä tai vaellusreittejä pitkin. Olin vihdoin saapunut myös alueelle, josta tunnetut surffi spotit alkavat. Tästä eteenpäin aina Isoon-Britanniaan saakka Atlantin valtameri tuuppaa sen rannoille surffiaaltoja, jotka hyvinä päivinä vetävät vertoja pallon jokaiselle kolkalle.
Surffilauta on nyt ostettu, märkkäri on nyt ostettu. On siis aika keskittyä olennaiseen. Tällä meinaan lajin opettelun lisäksi myös kiireettömyyden ja stressittömyyden etsimistä. Nyt ei enään sykitä, ei ajeta autolla, vaan aloitetaan niiden Babyloniin johtavien siltojen hidas polttaminen.
Reissu lähti käyntiin jo tutuksi tulleella Finnlinesin autolautalla Helsingistä Saksan Travemündeen. Uudenvuoden vaihtumisen ja reissun ensimmäisen viikon vietin mun kaverin luona Hampurissa, josta köyhän miehen karavaani lähti puksuttamaan etelän santoja kohti. Matkalla kuitenkin koukkasin moikkaamaan toista saksalaista kaveria Kölniin, sekä hakemaan bisse täydennyksiä Belgiasta ja Luxemburgista.
Seuraava välietappi oli sitten Ranskan alpeilla Mont Blancin välittömässä läheisyydessä. Täällä vietin viikon verran todetakseni, että lunta ei ole tarpeeksi laskettelemista varten ja oli siirryttävä Italian puolelle. Rajan lähettyviltä löytyi Via Lattea niminen keskus, jossa lumitilanne oli paljon parempi. Italiasta sitten Välimeren upeeseen kupeeseen ja Nizzaan. Nizzasta lähdin seuraamaan rantaviivaa ja seuraavan pidemmän breikin pidin Espanjan Barcelonassa. Barcelonassa kävin tsekkaamaassa pakolliset nähtävyydet sekä Barcelona - Real Sociedad futis-ottelun.
Sitten seikkailin itseni Valencian kautta Etelä-Espanjan Andaluciaan. Tällä hetkellä pidän majaa Granadassa. Tässä lähistöllä on Sierra Nevadan vuoristo, jonka laskettelukeskuksessa on tällä hetkellä enemmän lunta kuin suurimmassa osaa Alpeista. Pakko kai se on uskoa ja käydä itse tyyppaamassa!
"Käyn ahonlaitaa minä ilman paitaa. Ei estä kukaan kun matkaa teen. Vain suvituulen minä kutsun kuulen se ottaa mukaan mun uudelleen."
Koulu rupeama Sveitsissä on nyt ohi ja loppuläpät on lätisty. Rata kutsuu taas omiaan ja Citroënin neljä kumipyörää on iskeytyneet taas asfaltin pintaan. Sveitsistä matka jatkui Itävallan ja Italian kautta Sloveniaan, jossa kävin morjestamassa pariskuntaa johon olin tutustunut Tobagon saarella pari talvea takaperin. Homma pidettiin aitona ja mieleen jäi ennenkaikkea pyhiinvaellusmatka Planican mäkimontulle, jossa mittailtiin Hautamäen ME-leiskautuksia. Tästä matka jatkui Kroatian, Unkarin, Slovakian ja Tsekin kautta Puolaan, jossa venttailen muutamaa kotipoikaa saapuvaksi. Tiedossa on pitkä viikonloppu Varsovan syövereissä legendaarisella kokoonpanolla. Nyt on aika fiilistellä kesää ja lomaa.
